Toimintaterapia

Toimintaterapiaa nuorille ja aikuisille neuromonimuotoisuutta vaalien. Tavoitteellista kuntoutusta ainutlaatuisuutta ja omannäköistä arkea arvostaen. Erityisosaamisena mielenterveystyö ja neurovähemmistöille suunnattu kuntoutus. 

Toimintaterapiaa nuorille ja aikuisille

Toimintaterapia perustuu sinun ja terapeutin luottamukselliseen vuorovaikutussuhteeseen. Työskentelemme yhdessä asetettujen tavoitteiden mukaisesti arkea, hyvinvointia ja osallisuutta vahvistaen. Keskeistä on sinun vahvuuksien ja voimavarojen hyödyntäminen sekä tarkoituksenmukainen tuki.

Toivo, pienet askeleet ja kokemuksellisuus kuljettavat meitä yhdessä kohti tavoitteitasi.

Toimintaterapia on toiminnan tieteeseen perustuvaa kuntoutusta, jonka tavoitteena on oman toimijuuden vahvistuminen. Tavoitteena on edistää mahdollisuuksia osallistua mielekkääseen arkeen, osallisuuteen yhteiskunnassa sekä elämän eri rooleihin.

Minulla on erityisosaamista ja syvällistä omakohtaista ymmärrystä mielen hyvinvoinnin ja neuromonimuotoisuuden edistämisestä. Työskentelen keho-mieliyhteyttä ja sinun yksilöllisiä tarpeitasi vahvistaen.

 Muutamia vapaita terapiapaikkoja aukeamassa keväästä/kesällä  -26 kelan vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen tai itsemaksaville asiakkaille. Alueena pääkaupunkiseutu (Espoo, Helsinki, Vantaa, Kauniainen,  Kerava)

Toimintaterapia kelan vaativana: Kelan vaativan lääkinnällistä kuntoutusta varten tarvitset julkisessa terveydenhuollossa laaditun kuntoutussuunnitelman (lääkärin B-lausunto). Minuun voi olla yhteydessä jo suunnitellessa kuntoutukseen hakeutumista. Kuntoutuksen käsittelyajoista johtuen tämä onkin suositeltavaa tehdä jo useampi kuukausi etukäteen. 

 

Yksilölliset tavoitteet

 

Toimintaterapiassa luomme yhdessä konkreettiset tavoitteet, jotka perustuvat sinun yksilöllisiin tarpeisiin ja elämäntilanteeseen. Mahdollisia tavoitteita voivat olla:

  • Itsetuntemuksen ja itseluottamuksen vahvistuminen
  • Oman kuormituksen tunnistaminen ja sen helpottaminen
  • Itselle sopivan koulutus- tai työpolun löytäminen
  • Osallistumista tukevien ympäristöjen etsiminen ja niiden muokkaaminen tarpeita vastaaviksi
  • Hyvinvointia tukevien arjen tapojen löytäminen
  • Tunne- ja säätelytaitojen vahvistuminen
  • Arkielämän taitojen ja rutiinien opettelu
  • Kodin ulkopuolelle liikkuminen ja asioinnin mahdollistuminen

Kaiken taitoharjoittelun tavoitteena on mahdollistaa yksilölle mielekäs arki sekä luonnolliset tavat osallistua elämän eri osa-alueisiin.

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti on laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, ja ammattia voivat harjoittaa vain tutkinnon suorittaneet, laillistetut toimintaterapeutit. Toimintaterapia kuuluu terveydenhuollon palveluihin, ja sitä ohjaavat terveydenhuoltoon liittyvät lait, määräykset ja valvonta. Olen rekisteröity Soteri-rekisteriin palveluntuottajana Tmi Anna-Elina Hovatta.

Voit lukea lisää aiheesta Toimintaterapeuttiliiton sivuilta.

OCD ja toimintaterapia

Arkea hankaloittavan OCD:n kuntoutuksessa toimintaterapia on erittäin tehokas tukimuoto, ja minulla on siihen vankka erityisosaaminen. Olen toiminut vuodesta 2020 lähtien terapeuttina pääosin OCD-asiakkaiden kanssa, ja kehittänyt jatkuvasti menetelmällistä osaamista vastatakseni heidän yksilöllisiin tarpeisiinsa. Työskentelyssäni korostuu neuromonimuotoisuuden huomioiminen, jotta voin tarjota jokaiselle asiakkaalle juuri heidän tilanteeseensa sopivaa tukea ja kuntoutusta. 

Työssäni hyödynnän näyttöön perustuvia menetelmiä, kuten Altistus- ja reagoinnin ehkäisyterapiaa (ERP) ja Hyväksymis- ja omistautumisterapiaa (ACT) sekä Päätelmiin perustuvan kognitiivisen käyttäytymisterapian (I-CBT) menetelmää. Huomioin menetelmissä neurovähemmistöille suunnatut mukautukset neurovahvistavan työotteen mukaisesti. Kehitän ammatillista osaamistani jatkuvasti työnohjauksella ja koulutuksilla. 

Toimintaterapian tavoitteena on vaalia jokaisen ainutlaatuisuutta, sekä luontaista tapaa tuntea, aistia ja toimia. Yhdessä voimme löytää tapoja mahdollistaa merkitykselliseen arkeen osallistumisen.

Missä tapaamme?

Tapaamiset voidaan järjestää kotona, arjen eri ympäristöissä, etänä videopuheluna tai vastaanotolla. Toimintaterapiaan kuuluu osana yhteistyö lähi-ihmisten ja ympäristöjen kanssa, joten läheiset voivat osallistua myös tapaamisiin.

Kahvilassa, metsässä, kaupassa, kirjastossa, ratikassa, museossa, kuntosalilla, kotona, koulussa – toimintaterapeutti kulkee kanssasi kaikissa arjen ympäristöissä.

Toteutan terapiaa alihankintasopimuksella ProNeuron Oy:n toimipisteissä pääkaupunkiseudulla. Toimintaterapiaa voi saada Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena tai itsemaksavana asiakkaana. Vastaanotto tapahtuu Helsingin Konalassa tai Espoon Leppävaarassa.

Miten työskentelemme?

Hyödynnämme terapiassa erilaisia menetelmiä yksilöllisten tarpeiden mukaan: keskustelua, tehtäviä ja toimintaa eri muodoissaan. Toiminta perustuu terapian tavoitteisiin, sekä asiakkaan mielenkiinnon kohteisiin ja tarpeisiin.

Toimintaterapiatapaaminen kestää yleensä 60-90 minuuttia kerrallaan, 1-2 kertaa viikossa. Tapaamisten aika ja paikka sovitaan yksilöllisesti.

Ohjauskäynnit ja verkostotapaamiset: Toimintaterapiaan on mahdollista sisällyttää erillisiä vanhempien tai muiden lähi-ihmisten ohjauskäyntejä sekä verkostotapaamisia.

Yhteisterapia: Kelan vaativaa kuntoutusta on mahdollista saada myös yhteisterapiana esim. kahden eri terapiamuodon toteutuksena. Tällöin esim. perheterapeutti ja toimintaterapeutti toteuttavat terapiatapaamisia yhdessä.

Nuorten toimintaterapia

Joustavuutta ja toiminnallisuutta – toimintaterapiaa nuoren arjessa.

Nuorten toimintaterapia on suunnattu yli 13-vuotiaille nuorille.

Oma suunta ja tavoitteet

Jos tunnet, että suunta on hukassa tai olet joutunut sinnittelemään pitkään yksin ilman tarvitsemaasi tukea, toimintaterapia voi olla tukenasi muutoksessa. Yhdessä voimme etsiä tavoitteita, jotka tukevat sinun hyvinvointiasi ja auttavat löytämään arkeen omaa suuntaa.

Vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet

Toimintaterapian avulla voimme kartoittaa ja vahvistaa sinun mielenkiinnon kohteitasi, vahvuuksiasi ja taitojasi, jotta ne tukevat sinua merkityksellisessä arjessa ja osallisuudessa.

Itsenäinen arki

Elämänmuutokset, kuten opiskelun aloittaminen tai muutto omaan kotiin, voivat olla isoja askeleita. Toimintaterapia tarjoaa tukea näihin siirtymiin. Yhdessä voimme harjoitella omassa kodissa erilaisia taitoja, liikkumista kodin ulkopuolella tai arkirytmin ja rutiinien muodostamista ja ylläpitämistä.

Yksilöllinen ja tarkoituksenmukainen tuki

Yhdessä voimme etsiä sinulle sopivia ratkaisuja harrastamisen, opiskelun tai kotoa liikkumisen tueksi ja kartoittaa keinoja, jotka tukevat jaksamista ja oppimista. Toimintaterapiassa voimme yhdessä kokeilla ja tunnistaa juuri sinulle sopivaa tukea eri toimintaympäristöissä toimimisen mahdollistamiseksi. Olen tukenasi erilaisissa arjen ympäristöissä ja palveluiden suunnittelussa. 

Mielen hyvinvointi

Tunteet kuuluvat elämään, mutta joskus niiden kanssa on vaikea tulla toimeen. Toimintaterapiassa voimme harjoitella kohtaamaan tunteita turvallisella tavalla, sekä vahvistaa luottamusta itseen ja osaamiseen erilaisten olotilojen kanssa. Tunne- ja vireystilan säätely on taito, jota usein vahvistetaan toimintaterapian keinoin yhdessä kokemalla ja tekemällä, ei vain puhumalla.

Aikuisten toimintaterapia

Kohtaamista ja kokemuksellisuutta  – toimintaterapiaa elämän eri ympäristöissä. 

Sujuvuutta arkeen

Yhdessä voimme etsiä ja kokeilla keinoja, jotka tukevat juuri sinua arjessa. Meillä kaikilla on erilainen arki ja erilaiset tarpeet. Tavoitteena voi olla esimerkiksi löytää ratkaisuja, jotka auttavat sinua aloittamaan, keskittymään ja saattamaan asiat loppuun sekä tukevat muistamista arjen keskellä. Etsitään yhdessä sinulle toimivia yksilöllisiä keinoja ja ratkaisuja.   Joskus on tarpeen työskennellä konkreettisesti toiminnan parissa, toisinaan tutkien ajatuksia, tunteita tai omia toimintatapoja.

Yksilölliset rutiinit ja rytmi

Muodostetaan hyvinvointia tukevia arkielämän rutiineja. Etsitään sinulle sopiva tekemisen tapa. Miten tasapainoilla ja tunnistaa millainen levon ja innostuneen tekemisen rytmi sopii sinulle. Etsitään keinoja ylläpitää vuorokausirytmiä tai mielekästä arkea. 

Merkityksellinen toiminta

Toimintaterapiassa voimme tunnistaa yhdessä mikä sinua kiinnostaa ja millaisesta tekemisestä pidät. Joskus tämä tarkoittaa konkreettisesti yhdessä ulko-oven avaamista tai yhdessä menemistä vanhoihin tai uusiin paikkoihin kokeilemaan ja toimimaan. Lähdemme pienin askelin sinulle merkityksellisiin ympäristöihin ja toimintoihin. Voimme yhdessä kokeilla palata vanhan harrastuksen pariin tai etsiä uusia mielenkiinnonkohteita. 

Omat tarpeet ja mieltymykset

Omien yksilöllisten tarpeiden ja kuormitustekijöiden tunnistaminen tukee jaksamista ja auttaa itsesäätelyssä. Millaiset aistimukset ovat sinulle mieluisia, mitkä sinua kuormittavat tai millaisia toimintoja nämä huomioiden haluat arkeesi sisällyttää? Millaisia taukoja tarvitset tai millaisessa ympäristössä voit toimia? Toimintaterapiassa voimme kokeilemalla ja yhdessä havainnoimalla vahvistaa sisäistä hyvinvointiasi sekä jaksamista.

Opiskelu ja työ

Toimintaterapiassa tarkastellaan työkykyä aina toiminnan, ihmisen ja ympäristön suhteena. Toimintaterapiassa voidaan yhdessä tutkia millaisia työtehtävien erityispiirteitä työsi sisältää, millainen on työympäristösi ja miten nämä tukevat työn tekemistä ja työhyvinvointiasi. Yhdessä voimme myös etsiä sinulle sopivaa opiskelualaa tai opiskelutapoja.

Tuki siirtymävaiheissa

Toimintaterapia voi olla tukenasi muutosvaiheissa, kuten siirtyessä laitos- tai osastohoidosta kotiin tai opetellessa uudenlaista arkea sairastumisen jälkeen. Yhdessä voimme rakentaa uutta arkea ja tehdä yhteistyötä läheisten ja muiden ammattilaisten kanssa, jotta voit elää mielekästä ja itsenäistä arkea.